Etusivu » Kokemuksia-blogi » Vuosi sitten pää oli levällään

Vuosi sitten pää oli levällään

27.8.2014

Mikään ei maistunu, mikään ei kiinostanut. Olin menettänyt uskoni elämää kohtaan lähes totaalisesti. Horjuin yhteiskunnan reunalla vaarana tipahtaa koska tahansa laidan yli. Syrjäytyminen oli todella lähellä. Turrutin pelkoni ihmisiä kohtaan alkoholilla sekoillen milloin mitäkin. Velkaannuin täysin holtittomasti vähä joka suuntaan ja sehän se olotiloja pahensi entisestään. Toisinaan olin niin murheen murtama, että olin lähössä tästä maailmasta kokonaan pois. Toiset tietää enempi, toiset vähempi. Onneksi pieni toivonkipinä löytyi vielä ja ymmärsin pyytää apua. Lähdin vapaaehtoisesti sairaalahoitoon ja ilman sitä tuskin tässä olisin tätä kertomassa.

Pari kuukautisen sairaalajakson jälkeen lähdin kuntoutukseen ja sillä tiellä olen edelleen. Pikkuhiljaa asiat alkoi parantuun. Velat hoitu pois, pistin totaalistopin alkoholille ja rupesin hallitseen arkea niinkuin kuuluukin. Uskoni elämään palautui askel askeleelta ja sain ihan äärettömiä määriä energiaa! Siinä sitten löysin liikunnan ilon ja koukutuinki ihan totaalisesti. Tän ilon sivutuotteena putos 20kiloa ja se jos mikä vaikutti positiivisesti mielentilaan. Niimpä baarisekoilut on vaihtunu salilla ja lenkillä ähisemiseen ja voin suositella ihan jokaiselle! Tulee ihan aitoja muistoja, ihan älyttömän siisti fiilis ja eipähän jomota päätä. Tämän lisäksi oon oppinu nauttimaan luomisen ja tekemisen ilosta ihan eri tavalla kuin ennen.

Sitten vuodenvaihteen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Tapasin ihanimman tytön johon olin koskaan törmännyt, Mintun. Tapailtuamme aikamme, rupesimme seurustelemaan. Silloin jos milloinkaan uskoni elämään palautui täysin! Aikani hänen kanssaan on saanut minut monesti ilon kyyneliin. Mitä olisinkaan menettänyt jos olisin vuosi sitten poistunu tästä maailmasta?

Olen parsinut vuodessa asiat todella hyvään kondikseen ja elänyt täysillä. Nykyisin olen täysin päihteetön. En juo, en polta enkä vedä mitään muutakaan, en edes energiajuomia. Joka viikko jaksan pitää kuntoa yllä ja nauttia ulkoilmasta. Minulla on rakastava ja välittävä tyttöystävä. Perhe, joka jaksaa tukea kaikkien vaikeuksienki jälkeen. Käyn töissä ja talouski on kunnossa. Ja mikä tärkeintä; uskoni elämää kohtaan on palautunut ja jaksan iloita päivästä toiseen vaikka välillä elämä yrittäski vastustaa. Mikäpä tästä enään parantumaan?

En ois uskonut vuosi sitten, että tulen tämän joskus sanomaan, mutta; Kyllä elämä loppujen lopuksi voittaa ja oon ihan helevetin ylpeä itsestäni.

Kirjoittaja: Tomi Rajala